Kuva: Alueelle päästiin kätevästi helikoptereilla. Samalla opittiin pelastustoiminnassa tärkeää yhteistoimintaa ilma-aluksen kanssa
Lauantai-aamuna 15. heinäkuuta Helsingistä lähti liikkeelle vuokrattu minibussi ylös pohjoiseen. Kyytiin hyppäsi kurssilaisia matkan varrelta ja kuljettajan vaihdot takasivat jatkuvan matkan aina Sirkan Leville, kammiin saakka. Sunnuntaina Nikkaluoktassa ryhmään liittyi vielä kaksi innokasta kurssilaista. Helikopterikuljetus samannimisestä kylästä, aurinkoisessa Ruotsin Lapissa oli varusteiden paino ja matkan pituus huomioiden nähden järkevä tapa siirtyä alueelle. Yhdentoista hengen ryhmä laskeutui kolmessa erässä, ei niin helteiselle jäätikölle ja telttojen pystytys alkoi heti. Kurssilaiset, Ari Ahonen, Petri Jokiranta, Christian Lindberg, Jouni Hyytinen, Pertti Mandelin, Jari Pylkkänen, Esa Tuovinen sekä Timo ja Ville Vepsäläinen pystyttivät perusleirin 1400 metrin korkeuteen yhdessä kurssin vetäjän Kari Vainion kanssa.
Kuva: Alueelle päästiin kätevästi helikoptereilla. Samalla opittiin pelastustoiminnassa tärkeää yhteistoimintaa ilma-aluksen kanssa
Kuva: Perusleiri Storglacierillä tutussa ja tuukensuojaisessa (?) paikassa
Kurssin tavoitteena oli antaa käytännön perusteet, tiedot ja taidot liikkua jäätiköllä ja vuoristossa. Pääsimme kokemaan kunnon vuoristo-oloja heti seuraavasta yöstä lähtien. Muutamasta teltasta oli katkennut kaari kovan tuulen vuoksi. Eräälle onnekkaalle kurssilaiselle, oli tuuli puskenut lunta teltan täyteen. Maanantaina 17.7 kertasimme köysistössä liikkumista, sekä otimme haltuun railopelastautumisen taidot. Tutustuimme lumikiipeilyyn, vesisateessa. Viimeistään lumi kalsareiden sisässä pitkästä liukumisesta, karaisti selfarrest-taidot selkäytimeen. Saimme oppia z-taljan teon ja tutustuimme lumiankkureiden pysyvään maailmaan.
Kuva: Köysistö matkalla
Kuva: Jäätikkö railoineen tuli tutuksi. Tuovisen Esa tähyää alas tyhjyyteen.
Kova myrsky jatkui keskiviikko aamuna ja esti leiristä korkeammalle nousemisen. Niinpä osa ryhmästä teki marssin STF:n Fjällstationille. Ravintola-tasoinen ruoka, sauna sekä virvokkeet piristivät mieltä, ja kun sääennustus seuraavalle päivälle näytti parempaan päin, niin ei voinut kuin hymyillä vastaan, aina miellyttäville ruotsalaisille.
Kaikki olivat lähtövalmiina kahdeksalta torstai-aamuna tähtäämään huipulle. Valitsemamme reitti Halspasset, oli monipuolinen ja haastettakin löytyi. Alussa viisi köydenmittaa lumiseinämää, jonka jyrkkyys oli 35-50 astetta.
Kuva: Köysisto rakentaa välivarmistusta Halspassetissa. Vanhempi Vepsäläinen liidaa.
Nousu sujui ongelmitta pilviharson sisässä. Reitti jatkui Nordtoppenille helppoa kalliokiipeilypätkää, johon toi roimasti lisähaastetta reitin huono kunto: kallio oli pääosin jäässä ja lumen peittämänä. Huono näkyvyys ei ollut este, vaan hidaste reitin etsinnässä. Jatkoimme paikoin kapeaa harjannetta Sydtoppenille, joka on Ruotsin korkein kohta. Harmiksemme korkeimmat näkymät jäivät näkemättä pilvien takia. Laskeuduimme Östra ledenin alas. Reitti oli sullottu täyteen kiinteitä vaijereita ja köysiä, kesällä 2002 sattuneen onnettomuuuden vuoksi, jossa opas putosi kuolemaansa reitillä. Päästyämme alas jäätikölle, aurinko alkoi paistaa ja se viihtyikin poissa pilvien takaa koko loppu reissun ajan.
Kuva: Reitin kallio-osuus oli jään ja lumen peittämä. Pylkkäsen Jari potkii paikkaa oikealle jalalle.
Perjantaina taitojamme testattiin loppukokeen muodossa, minkä jälkeen purimme leirin ja aloitimme paluumarssin. Alkuperäinen suunnitelma oli yöpyä Nikkaluoktan lähettyvillä ja aamuyöstä ajaa levänneenä takaisin Leville. Pitkän marssin loppuvaiheilla voimia säästänyt laivamatka ja palauttava virvoke sai jokaisen tuntemaan itsensä nuoreksi hirvaaksi, joten ryhmä marssi loppumatkan Nikkaluoktaan. Loppukoulutus ja kertaaminen jatkuivat Levin yössä.
Kuva:Huoltoa Sissin Kammilla Levillä. Kun varusteet oli huollettu päästiin saunaan, syömään ja puimaan viikon kokemuksia
Kirjoittanut: Ville Vepsäläinen